WCAS:N EUROOPAN VALLOITUS OSA 1

West Coast All-Stars kokoontui aikaisin perjantai aamuna Turun lentokentälle silmät ristissä valmiina potkurikoneen kyytiin Riikan kansainväliselle. Lentomatka, joka kesti vajaat 50 minuuttia, oli tasainen ja muutenkin mukava. Lentokentältä meidät kiidätettiin läpi Riikan aamuruuhkan noin 30 kilometrin päähän Latvian pääkaupungista paikkaan nimeltä Ogre. Ohjelmassa oli tukeva aamupala, jauhelihawrappeja ja pizzanpaloja, niiden siivittämänä oli hyvä lähteä kohtaamaan Namika Lahti avausottelussa.

ogre_1

Lahti-peliin lähdettiin hyvällä latauksella – Joonas riisti pallon ja heitti helpon lay upin lahtelaistorni Hannes Pöllän (207 cm) faceen. Tämän jälkeen alkoi toimitsijasekoilu, Lahden maajoukkuevahvistus Kouvolasta, Teemu Knihtisen numero oli vaihtunut ja tilastointi meni sekaisin. Asiaa selviteltiin ainakin 20 minuuttia. Kun asia vihdoin saatiin jotenkin kuntoon, alkoi peli ikään kuin alusta ja hyvä draivi oli ainakin hieman laimentunut.

WCAS hallitsi peliä kaksi ensimmäistä jaksoa, mutta johti tauolla ”vain” kahdella pisteellä lukemin 26 – 28. Tauon jälkeen tuli romahdus, lahtelaiset juoksivat helppoja koreja ja omat hyökkäykset päättyivät huonoihin ratkaisuihin. Tilanteessa 29-33 coach T.llä paloi käämi ja hän vaihtoi koko kentällä olleen miehistön. Vaihdosta kentälle tulleet pelaajat (Teemu, Paavo, Riku, Jeremias ja Lauri) käyttivät näyttöpaikkansa hienosti ja käänsivät pelin lukemiin 35-45 ennen viimeistä neljännestä.

Sama viisikko sai luottoa myös neljännellä jaksolla ja ero kasvoi lisää. Lopulta myös aloitusviisikko saatiin peliin takaisin mukaan ja peli päättyi melko selviin WCAS:n voittonumeroihin 45-59.

Iltapäivällä vietettiin parin tunnin siesta ja otettiin aikaisen heräämisen aiheuttama univaje takaisin, jotta oltaisiin valmiita järjestävän seuran, ensimmäisen turnauksensa tappioitta pelanneen Ogren kohtaamiseen.

ogre_2

Illalla kohdattiin siis etukäteisarvioissa kovin vastustaja, paikallinen Ogre. Saimme pelin haltuun heti alusta asti ja haimme kovan voiton olematta kertaakaan häviöllä lukemin 81-68.

Parhaimmillaan johtomme oli pariin otteeseen 20 pistettä, viimeksi kolmannen jakson puoli välissä lukemissa 60-40. Siitä alkoi viivytys- ja puolustustaistelu, jonka aikana Ogre pääsi pahimmillaan 6 pisteen päähän lukemissa 72-66 pari minuuttia ennen loppua. WCAS:n pelaajat hoitivat homman kuitenkin tyylillä ja maltilla kotiin.

Maininnan ansaitsee tietysti koko joukkue, mutta pari pelaajaa voidaan nostaa esiin loppuhetkien ja miksei koko ottelunkin osalta. Aamusta tasoaan nostanut Tuomas ja lopussa vaparit 8/8 upottanut Teemu olivat varmojen valintojen Eeron ja Joonan ohella voiton kulmakiviä.

ogre_3

Hyvin nukutun yön jälkeen ja aamun valjettua WCAS:n 11 urhoa ja 3 johtoporsasta nauttivat ”hitaasta” aamusta kävelyllä n. kilometrin päässä olevaan paikallisen metsätalousoppilaitoksen cafeteriaan, jossa kaikki ruokailut tapahtuvat. Aamu oli ”hidas” sen vuoksi, että lauantain ”aamupeli” oli vasta klo 13.30.

Pelissä oli vastassa etukäteisarvioiden mukaan turnauksen heikoin joukkue BS Riga / Jugla. Kokemuksen mukaan melkein 90 tapauksessa 100:sta ko. asetelma tuottaa vaikeuksia, muttei tällä kertaa, vaan West Coast All-Stars otti euroliigahistoriansa helpoimman voittonsa lukemin 78-36.

Pelin voittotahdit löi heti alkajaisiksi Jeremias, joka yksinään (Laurin yhden korin avittamana) johti Juglaa lukemin 11-2 ja peli oli taputeltu. Pelissä peliaika jakautui melko tasaisesti kaikkien pelattua yli 10 minuuttia eikä kenenkään aika laatikossa ylittänyt 20 minuuttia. Maininnan Jeren lisäksi ansaitsee Lauri, joka välillä oli liiankin epäitsekäs sekä Teemu, joka ajoillaan aiheutti epäjärjestystä riikalais puolustuksessa.

Illalla kohdattiin eksoottinen joukkue Kazakstanista BC Barcy, jonka voittamalla varmistettaisiin tämän yksittäisen turnauksen voitto tai ainakin näin luultiin vielä lauantaina. Peliin valmistauduttiin Espanjalaistyylisesti viettämällä siestaa, joka herkisti poikien lihaksia kovaan koitokseen.

Liekö siesta herkistänyt liikaakin poikien lihaksia vai oliko syynä Barcy pelin tahmeuteen yksinkertaisesti se, että vastustaja oli hyvä. Ehkä enneminkin jälkimmäinen, mutta erittäin tiukkojen vaiheiden jälkeen 8 pelaajalla operoinut BC Barcy kaatui loppuluvuin 61-51.

BC Barcy hallitsi peliä hienokseltaan viimeistä jaksoa lukuun ottamatta, jonka WCAS vei selvästi lukemin 21-8. Tällöin pojat osoittivat, että ryhmästä hyviä pelaajia on pikkuhiljaa tulossa Joukkue, joka pystyy kääntämään tiukkojakin pelejä edukseen. Ottelua ratkaistaessa nousi esiin kolme pelaajaa – Eero, joka ei vaan yksinkertaisesti suostunut häviämään, Jere, joka pujotti kylmän viileästi ratkaisevat korit sukkaan sekä Joonas, joka sytytti joukkueen kovilla levypalloilla ja alta nostoilla. Ennen viimeistä jaksoa joukkuetta kannatteli lähes yksinään Vasaramäen kultaranne Joona, joka heitti korin aina tarvittaessa.

Sunnuntai valkeni kelien (ainoastaan kelien) puolesta yhtä synkkänä kuin aikaisempinakin päivinä. Latvialaisen pikkukaupungin synkensi jatkuva tihkusade ja mutaiset kulkureitit. WCAS:n tunnelmat olivat aivan päinvastaiset. Hyvin menneet pelit ja poikien yhdessä olo piti ilmeet kirkkaana niin pelaajilla kuin johtoportaallakin.

Ennen turnauksen päättävää peliä valmennusjohto käsitti, että turnauksen voittajaksi julistautuminen oli ennen aikaista. Häviäminen reilusti aamupäivän pelissä liettualaiselle Jusu Spurtalle aiheuttaisi sen, että WCAS päätyisi tasapisteisiin heidän kanssaan, jolloin oltaisiin alettu laskea korieroja. Onneksi tähän ei tarvinnut mennä vaan WCAS hoiti pelin yhtä tyylikkäästi kuin aikaisemmat neljä peliä. Kova puolustus piti vastustajan ensimmäisellä neljänneksellä 3:ssa pisteessä ja sekin tuli onnekkaasti summerin soidessa.

Toisella jaksolla intensiteetti hieman väljähti ja heti Jusu Spurta sai kiinni pelijuonesta. WCAS hallitsi kuitenkin peliä pienen notkahduksen jälkeen ja kruisaili kahden väsyneen joukkueen kohtaamisessa helpohkoon 27-52 voittoon. Kuten vastustajan pistelukemat kertovat, tämä peli voitettiin nimenomaan puolustamalla. Hyökkäyspäässä ei kauheasti hienouksia nähty, mutta Joonan ja Eeron johdolla tarvittavat pisteet tuli tehtyä.

Turnauksen voittaja huomioitiin hyvin myös turnauksen All Stars joukkueen valinnoissa. Joona ja Eero valittiin turnauksen tähtiviisikkoon ja Teemu palkittiin joukkueen parhaana pelaajana. Lisäksi joukkue sai palkinnoksi komean pokaalin, Ogren seinäkellon ja tietysti mitalit – kotiin tuomisia siis riittää.

ogre_4

Muutama huomio turnauksesta
– Oli hieno huomata kuinka hyvä henki ja tekemisen meininki joukkueessa oli.
– Aina keskittymisen herpaantuessa vastustaja tuli mukaan peliin. Tämä osoittaa mukana olevien joukkueiden olevan valikoitua porukkaa
– Joukkueesta löytyi aina joku, joka piti joukkueen pinnalla. Lisäksi ”johtavat pelaajat” näyttivät esimerkkiä koko joukkueelle ja samalla kaikilla pelaajilla oli mahdollisuus onnistua.

ogre_5

Odotan jo innolla huhtikuun alkua ja turnausta Riikassa, jossa puhtaan pelin on tarkoitus jatkua. Terveiset Latviasta ja kiitokset kaikille pelaajille – olkaa ylpeitä itsestänne!