West Coast All-Stars III, Riika 21.-24.1.2016

(Päävalmentaja Petka Lehtisen raportti turnauksesta)

Voisin tehdä tämän turnausraportin kopioimalla ensimmäisen turnauksen raportin, sillä niin samat kommentit peleistä olisi annettavana. Koitetaan nyt kuitenkin kertoa hieman jotain muuta.

riika_1

Vastustajat olivat suunnilleen samantasoisia kuin ensimmäisessäkin turnauksessa. Nyt vastassa ei ollut VBL Brusselsin tasoista joukkuetta, vaan kaikki olivat ehkä “voitettavissa” olevia joukkueita. Edelleen heitimme peleissä kahden pisteen heittoja alle 40% tarkkudella, kolmen pisteen heittoja noin 20% tarkkuudella ja vapaaheittojakin meni alle puolet sisään ajoittain. Eli niissä ei ollut kehitystä havaittavissa ensimmäiseen turnaukseen verrattuna. Menetyksiä meille tuli nyt 20,4 peliä kohden, kun ensimmäisessä turnauksessa niitä oli 26,4. Ikävä kyllä tämän taitaa selittää ensimmäisessä turnauksessa kohtaamamme aggressiivisempi puolustus enemmän kuin se, että olisimme oppineet pitämään huolta pallosta.

riika_2

Ensimmäisen turnauksen kanssa yhteisenä piirteenä oli usein vaikeat otteluiden ensimmäiset erät sekä vähäinen oma pistesaalis otteluiden viimeisessä erässä. Näihin pitää panostaa viimeisessä turnauksessa. Uskon molempien olevan kiinni enemmän henkisestä kantista, kuin otteluun valmistautumisesta tai kunnon loppumisesta kesken pelin. Voitto-ottelussa Alvikia vastaan saimme tasaisen alun vastustajan kanssa.

Meidän pelaajamme pärjäävät ihan hyvin kotoisissa sarjoissamme, ainakin jos heidän pistekeskiarvojaan sekä roolejaan joukkueissaan katsotaan. Tilastoja tutkimalla havaitsee, että pelaajien kahden pisteen heittoprosetit ovat kotisarjoissa järjestään 10-25 prosenttiyksikköä paremmat kuin EYBL:issä. Silmämääräisellä vertailulla uskallan sanoa, että pelaajat myös voittavat selvästi enemmän kaksinkamppailuja kotoisissa sarjoissaan. Tästä herää mieleen kysymys siitä, onko kotoisten sarjojen taso ollenkaan riittävä sekä siitä, miten kotoisten sarjojen tasoa saataisiin nostettua.

riika_3

Väkisinkin mieleen tulee ajatus siitä, mitä me valmentajat oikein yritämme opettaa pelaajille. Vaadimmeko riittävästi ja vaadimmeko oikeita asioita? Parin viikon takaisessa Nuorisovalmennusseminaarissa valmentajat Jyri Lohikoski sekä Ville Neva toivat esiin kokemuksistaan kansainvälisistä peleistä sekä siitä, mitä meidän pitäisi pelaajille opettaa. Uskon vahvasti, että heidän esittämillään teeseillä pelaamisemme taso nousee varmasti pykälän tai pari ylemmäs. Jyrin ja Villen esitykset löytyvät Susicampus-oppimisympäristöstä, suosittelen katsomaan. Nyt kun mietin sitä, miten olen valmistanut pelaajia tähän EYBL-koitokseen, olen sitä mieltä, että tekisin muutamia asioita selvästi toisella tavalla kuin nyt tein.

Viimeisenä haluan vielä kertoa yhteisen sävelen puuttumisen vaikeudesta. Voin kertoa, että on haastavaa valmentaa peleissä joukkuetta, jota ei oikeasti valmenna. Valmennuksen käyttämät termit eivät välttämättä kerro pelaajille mitään ja myös se, ettei tunne pelaajia vaikeuttaa toimimista. En tiedä mitä kaikkea pelaajat osaavat ja ymmärtävät, kuka pelaajista olisi hyvä juuri johonkin tiettyyn tehtävään tai tilanteeseen sekä muuta vastaavaa. Kuinka hankalaa pelaajille on unohtaa “oma koris”, jonka kanssa ovat tekemissä päivittäin ja yrittää toteuttaa jotain, jota on pari kertaa “vähän katsottu”.

riika_4

Kaikista haasteista huolimatta edelleen uskon, että näistä reissuista pelaajan on mahdollista saada oppia omaan pelaamiseen. Muistutan tässä kohtaa siitä, että oppiminen vaatii aikaa, se ei tapahdu hetkessä. Pelaajan (ja meidän valmentajien) pitää siis olla kärsivällisiä. Maaliskuussa on seuraava mahdollisuus hakea oppia. Silloin saamme mukaan tältä reissulta sairastelujen takia kotiin jääneet kaksi tärkeää pelaajaa, joukkueen parhaan puolustajan sekä parhaan korintekijän. Toivotaan, että kolmannen turnauksen jälkeen olisi jotain konkreettista kerrottavaa edistysaskeleista. Odotellaan sitä optimistisina!

Petka