West Coast All-Stars otti tarvittavat pisteet kotiin ja säilytti EYBL:n I-divaripaikan

(Coach Saarisen raportti turnauksesta)

Nyt on kolmas kovanluokan turnaus takana. Viimeisessä turnauksessa vastaan asettui liettualaisia joukkueita sekä BS Riga. Ensimmäisenä vastustajana kentälle asteli koko Euroopan eliittijoukkue Arvidas Saboniksen koripallokoulu. Saboniksen pojat olivat hallinneet mielin määrin Eybliä ja pukukopissa painotimme tätä upeaa kokemusta, jota vain harvat pääsevät kokemaan. Jätkätkin olivat rennolla asenteella eikä mitään turhaa jännittämistä ollut havaittavissa. Ottelu lähtikin kaikkien yllätykseksi tasaisissa merkeissä, joka jatkui aina viimeiselle neljännekselle. Lopussa keskittymisemme hieman herpaantui ja Sabonis korjasi sarjapisteet. Ottelu oli jätkiltä kokonaisuutena todella hyvä ja antoi varmasti monelle uskoa tulevaisuuteen.

alytus_kuva1

Iltaottelussa vastustajaksi asettui BS Aisciai. Ottelu oli ennakkoon päivän otteluista se, josta voisi pisteitä tulla kotiin. Matsi lähtikin hyvin käyntiin ja saimme laajalta rosterilta ratkaisijoita. Ottelun ratkaisuksi muodostui levypallopelaaminen. Hävisimme levypallot murskaavasti 40-22. Kuvaavaa on, että vastustaja haki meidän puolustusalueelta 20 hyökkäyslevyä, kun me taas jäätiin 19 puolustuslevypalloon. Vastustaja vei näiden ansioista pelitilanneheitot 58-37. Ihme kyllä kaveri heitti huonolla prosentilla ja voittivat ainoastaan 7 pisteellä koko ottelun. Tässä sarjassa verrattuna esim. B-poikien SM-sarjaan levypallopelaamisen halu, kovuus ja asenne on todella kaukana toisistaan. Suomessa muutama pelaaja saattaa esiintyä edukseen, mutta Eyblissä jokainen kentällä oleva pelaaja on todella aggressiivinen ja he tekevätkin valovuoden enemmän töitä irtopallojen perään kuin Suomessa. Kulttuuriero levypallopelaamisessa on todella suuri ja seuroissa tähän pitää enemmän kiinnittää huomiota.

Perjantain peleistä ei pisteitä irronnut, eikä tilannetta paljoa helpottanut kivikovan BS Klaipeda ottelun alku lauantaina. Vastustaja tuli kentälle ja näytti miksi he ovat sarjassa voittamattomia. Ensimmäinen 2,5 minuuttia meni kaverille 10-0. Tämän jälkeen joukkueemme heräsi ja pääsimme paremmin peliin mukaan. Toisella jaksolla siirryimme jopa johtoasemaan hienojen ja röyhkeiden hyökkäysten päätteeksi. Voitimme jaksot 2. ja 3. Tässä lajissa erävoitosta ei ikävä kyllä pisteitä heru. Lopputulos olisi ollut 2-2. Ottelun ratkaisuksi muodostui jälleen kerran tuttu kaava, levypallopeli oli heikkoa (46-22) ja kaveri haki jälleen uusia yrityksiä meidän puolustusalueelta ja tällä kertaa he rankaisivat meitä kovalla prosentilla. Loppulukemat 63-47 repesivät hieman lopussa, mutta hyvä taistelu jälleen kerran fyysisempää joukkuetta vastaan.

alytus_kuva2

Iltaottelussa vastaan tuli Liettuan pelaajaranking ykkösen Grantas Vasilauskaksen johdattama järjestävä joukkue Alytus SRC. Vasilauskas voitti koko Eyblin piste- ja levypallokuninkuudet. Pelisuunnitelmamme oli häiritä häntä kaikilla mahdollisilla tavoilla ja pitää hänet pienissä lukemissa. Tässä onnistuimmekin hienosti ja Vasilauskaksella oli ottelun jälkeen vain 14 pistettä pistesarakkeessa. Vahinko vain, keskittyminen herpaantui parin muun pelaajan osalta ja he pääsivät myllertämään kuin varsat kevätlaitumella puolustuspäässämme. Pitkä ja vahva kaksikko Rokas-Pocevicius olisivat jo tilastojen valossa voittaneet meidät kahdestaan. He tekivät yhteensä 50 pistettä meidän 45 vastaan. Alytus oli ensimmäistä jaksoa lukuun ottamatta läpi ottelun se ketä määräsi tahdin kentällä. Kärsimme meille kuitenkin harvinaisen murskatappion lukemin 86-45.

alytus_kuva3

Sunnuntaina oli ohjelmassa äärettömän tärkeä ottelu BS Rigaa vastaan. Voitolla säilyisimme ensi kaudellakin korkeimmalla sarjatasolla. Ottelu lähti Rigan pienoisella hallinnalla, mutta kampesimme itsemme nopeasti peliin mukaan ja kirimme rinnalle ja ohi. Puoliajalla lukemat olivat kutkuttavat 25-30 meille. Kolmannella jaksolla emme onnistuneet tappamaan peliä ja vastustaja pääsi kirimään tilanteen tasoihin ennen viimeistä neljännestä. Tästä muodostuikin huikea näytelmä, jossa onneksi tällä kertaa pääosaa esittivät West Coast All-Starin pelaajat. Teimme ratkaisuhetkillä hyviä heittovalintoja ja laitoimme siinä lomassa myös pari kovaa henkilökohtaista suoritusta koriin. Puolustuksessa oli riittävää energiaa ja pelasimme johtoasemassa järkevästi ansaiten näin voiton ottelusta lukemin 66-59.

alytus_kuva4

Turnaukset on nyt tältä kaudelta meidän osalta pelattu. Kokonaisuutena tämä sarja tarjoaa uskomattoman paljon pelaajille ja valmentajille. Katsomotoiminta on myös ollut ilahduttavaa. Vaikka emme ole se suurilukuisin yleisö, niin kannustajamme antavat suunnattomasti energiaa koko joukkueelle. Kyllä yksi suomalainen helposti vastaa 10 muun maan kannustajaa. Suurkiitos Turkukoris ry:lle, että olette mahdollistaneet nämä kaikki kokemukset niin pelaajille kuin staffille!

alytus_kuva5

Pelaamisesta vielä sen verran, että tänne kannattaa osallistua ehdottomasti. Ei missään näin lähellä voi saada tällaista koripallokulttuuriannosta nautittavaksi. Se oppi mitä täältä ammennetaan vie pelaajaa ja joukkuetta mielettömän paljon eteenpäin. Vaikka tällä kaudella voitoilla ei juhlittu, niin ensi kaudella olemme todella paljon valmiimpia. Nytkin kauden aikana oli vain kaksi selkeää ylijuoksua, joten aivan oikeassa sarjassa pelaamme. Ensi kaudella käännämme nämä niukat tappiot voitoiksi ja lähdemme tosissaan tavoittelemaan parempia sijoituksia. Nälkää jäi koko joukkueelle.